maanantai 25. kesäkuuta 2012

Maalaustyöt alkavat

Puu on minulle materiaalina mieluisa ja rakas ja käytän sitä mielelläni kohteissani. Omassa huvilassamme sitä löytyy lattiasta, seinistä, katosta, portaista sekä vanhoista keittiökalusteista. Oksan jäljet alkoivat viime kesänä tuntua liian hallitsevilta ja sen takia päädyttiin maalaamaan lattiat ja portaat.

LATTIAT ON HIOTTU

Väri maailma oli meille selvä. Alakerran lattia tulisi olla vaalean harmaa ja yläkerran lattia valkoinen.


Juttelin Pytinki-messuilla Tikkurilan edustajan kanssa lattian maalaamisesta ja hän sai minut vakuuttuneeksi että pystyn siihen itse. Maalaaminen oli helppoa ja tosi kivaakin! Maalaamiseen käytin Tikkurilan Betolux-maalia.


Minulla oli jo jonkun aikaa kehittynyt idea maalata "matto" lattiaan. Pienen neuvottelun jälkeen sain luvan kokeilla onnistuisiko ideani vai ei...

LATTIA ON VALMIS!
Lattian maalasin kahteen kertaan ja maalaus kertojen välissä hioin pintaa uudestaan. Lopputulos oli hyvä!


Maton rajaamisessa piti olla tarkka. Seinissä ohjeet sähkömiestä varten:-)

YLÄKERTA ja PORTAAT


Yläkerran lattia halusin valkoiseksi. Portaiden kohtaloa mietittiin ehkä eniten. Portaat olivat mielestämme raskaat, vanhan aikaiset ja tylsät. Yhtenä iltana heitin idean mustista portaista ja sain heti vastauksen: Kyllä sopii!

YLÄKERTA
Ihana valkoinen lattia on valmis ja portaiden maalaus-urakka alkanut...

PORTAIDEN UUSI ILME

VALAISIMET




Uudet valaisimet on tilattu ja saavat odottaa paketissa vielä vähän aikaa. Myös muita uusia valaisimia on tulossa.

Ja remontti laajenee...


keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

HUVILA HERÄÄ TALVIUNILTAAN

Joka kevät alkaa kova odotus palata meren rantaan ja omaan huvilaan. Punainen talo, raikkaat tuulenpuuskat ja lokkien huudot ovat terapiaa sielulle.

Kesä 2012 on uusi alku punaiselle talollemme. Uusi ilme odottaa!


Tervetuloa seuraamaan omaa projektiamme!

PÄÄSIÄINEN 2012 HUVILALLA

Sisustus on ennen tulevaa muutosta ollut sekoitus perittyjä huonekaluja, valaisimia, huutokaupoista sekä kirppareilta tehdyistä löydöistä. Tässä pieni kurkkaus sisään...




"ja siitä se lähti"...

Kesä on meille aika, joka vietetään perheen ja ystävien kesken. Nautitaan olostamme, uidaan, saunotaan ja tehdään yhdessä ruokaa. Huvilassamme on tähän asti ollut olematon keitto-nurkkaus. Siitä tämä koko remontti-ajatus sitten alkoi... eli keittiöstä:-)
Ja kun remontti alkaa niin yleensähän se laajenee, niin kävi myös meille...


TUPA ON TYHJENNETTY

suunnitelma...

- tupa- kettiön uusi tilasuunnitelma
- keittiökalusteet uusitaan
- lattiaan uusi sävy sekä ala- että yläkertaan
- portaiden ilme ja sävytys uusitaan
- valaistus uusitaan uusilla valaisimilla
- irtokalusteet uusitaan osittain
- tekstiilit uusitaan


ALAKERTA

VANHAT PORTAAT 

YLÄKERRAN LATTIA

ja  3D- kuvana hahmoteltuna...



Uusi tilasuunnitelma

Suunnitelmassa keittiön paikka vaihtuu toiselle puolelle sisäänkäyntiä. Näin saan enemmän laskutilaa ja kaipaamani pakastin löytyy paikkaansa. Uusi saareke on ruhtinaallisen 1800 mm leveä ja syvyyttä sillä on 800 mm. Ihana aamupala paikka sekä lapsille että aikuisille! Uudet baarijakkarat ovat tilattu ja saapuvat sopivasti kesälomalle.
Yläkaapit jäävät pois ja sen sijaan olen suunnitellut avohyllyjä. Toinen taso on myös syvyydeltään 800 mm joten laskutilaa löytyy myös täältä.

pieniä mausteita...

En kaivannut tehosteseinää, mutta ajatus vanhasta lankusta kiehtoi. Lähdimme isän kanssa tutkimaan vanhaa latoa, ja ihastuin heti harmaantuneisiin lankkuihin. Toivon että saan tämän onnistumaan! Katsotaan miten käy...